tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulu on taas, joulu on taas, jouluseimeä mä rakennan...

Helooou!

Eli tänään mä kerron teille kuinka TKTO:n uljaan lavasterakennusosaston 2. luokka johon minäkin kuulun, rakensi Tyrvään kirkkoon jouluseimen.

Eli projekti aloitettiin tietenkin suunnittelusta. Mietittiin vähän että minkä tyylistä ja kokoista kirkkoon halutaan.
Mietimme vaihtoehtoina kerroksittaista tai tasaista lavaa. Lopulta päädyimme suhteellisen jyrkkään mäkeen lavan päälle mihin tehtiin sitten paikat erilaisille rakennuksille.


Tosiaan yksi suunnitteluvaihe oli pyhitetty siihen että minkälaisia rakennuksia seimiasetelmaan laitettiin. Ehdotuksina oli perinteinen luola tai talli, Tyrvään kirkko jonne seimiasetelman oli tarkoitus oli mennä, tai sitten Tyrvään tunnetuimmat rakennukset aseteltuna kaupunkinäkymäksi. Lopulta päädyimme tunnetuimpiin rakennuksiin taustalle, Josephin ja Marian ollessa Jeesus-lapsen kanssa Tyrvään kirkon edessä.






Seuraavaksi mietimme sitten mitkä tunnetuimmat rakennukset haluamme seimiasetelmaan.







Voittoarvan saivat Sastamalan seudun museo






Suomen kirjainstituutin museo, Pukstaavi






   Tornihuvila 





Sekä tietysti Tyrvään kirkko. Lisäksi laitoimme sinne tänne sekalaisia pikkutaloja.




Elikkäs! nyt kun oltiin päätetty minkäslaista laitetaan alkoi rakennus. Voisin vaikka aloittaa Josephista, Mariasta ja Jeesuksesta. Teimme siis näköispatsaat näistä kolmesta ja teimme ne kipsistä. Vauva Jeesus oli haastavin näistä sillä se oli niin pieni ja yksityiskohtainen. Teimme sille siis kipsimuotin sijaan muotin sulatetusta lateksista. 












Maria, Joseph ja pari paimenta tehtiinkin sitten ihan kipsimuoteilla. Ensin tehtiin saviversio patsaasta, sitten heitettiin siihen kipsiä päälle siten että etu- ja takapuolen välissä oli savikiiloja joista muotin saisi sitten mahdollisimman suurissa paloiss irti. Kun muotti oltiin saatu auki (mieluiten siististi kahtia), se pestiin ja valeltiin öljyllä (jotta kipsipatsas ei tarttuisi kipsimuottiin) ja sidottiin takaisin kiinni tiukasti rautalangalla. Kun muottiin kaadettu kipsi oli kuivunut, olikin aika hakata ympärillä oleva muotti tuusan nuuskaksi. 



Homma oli hermoja raastavaa ja toimi osalle meistä stressinpurkuna


Vitsi vitsi, oikeasti hommassa piti olla varovainen ettei vahingossa hakannut taltalla irti kättä tai muuta patsaan (tai omaa) ruuminosaa xD



Lopputos oli kuitenkin toivottu.




Nämä eläinpatsaat onnistuivatkin sitten samalla lailla. Ennen kuin mitään patsaita kuitenkaan alettiin maalaamaan, piti ne kitata mm. ilmakuplien kohdista ja ne maalattiin tartuntapohjamaalilla.



Siirtykäämme sitten mäkeen. Mäen runko tehtiin vääntämällä harjaterästä oikeaan muotoon, kiinnittämällä se vanerista ja kertopuusta tehtyyn runkoon, ja laittamalla päälle kerros kanaverkkoa. 

Kanaverkon ja harjaterästen väliin laitettiin kangasta jottei kipsi tippuisi vain kanaverkon läpi. Sitten laitettiin monta kerrosta kipsiä ja tulos oli tämä ->





Anygays, tässä vaiheessa voisin mainita että teimme mäen taakse myös ison fondin. Fondiin piti tulla taustalle Beetlehemin tähti, ilosanomaa tuova enkeli ja lampaita. Lampaita varten kävimme jopa katsomassa aitoja elukoita jotta osaisimme tehdä mahdollisimman vakuuttavat 




Pikkutaloista sen verran, että ne olivat tehty enimmäkseen pahvista, pohjat styroksista (mukailemaan mäkeä) ja niitä oli sellaisina kokoina että näytti siltä kuin talot olisivat pienentyneet ja vaalentuneet mitä kauemmas taaksepäin mentiin. 
















Mäen alle tehtiin tosiaan siis 60cm korkea lava, jotta patsaat ja talot eivät olisi niin helposti lapsien napattavissa.

Lava tehtiin kertopuusta ja vanerilevyistä.





Sitten olikin enää pystytysvaihe! 


Fondin laittamiseen tarvittiin rakennustelineet koska se oli 4m korkea ja 9m leveä.



Mäen ja talojen lumet on tehty lumisprayllä ja suolalla.




Lopputulos oli joka tapauksessa tällainen, asiakas oli tyytyväinen ja niin oli myös rakentajat :)