Onnibussireissu menosuuntaan meni leppoisasti piirrettyjä katsellen.
Kampista jouduin tietty käveleen rautatieasemalle, josta sitten hyppäsin lähijunaan. Onneksi niitä tuli 10 min välein koska tavalliseen tapaan myöhästyin ensimmäisestä.
Espoon asemalla vastassa minua oli ihana rakas ystäväni<3 koska muuten olisin luultavasti mennyt ohi->Kaupassa piti tietenkin käydä ostamassa ruokaa ja mässyä, jotta voisimme olla seuraavat 48h visusti neljän seinän sisällä.
Kuva ei sisällä ruokaostosten "terveellistä" osiota xP
Löhöilyloma aloitettiin sydäntä raastavalla Southpaw-lehvalla
Sitten siirryttiin rikossarjan The Following kolmoskauteen
Jonka välissä katseltiin kevennykseksi välillä Adventure Timea
Viikonlopun päätteeksi sitten katseltiin maailman paras lehva ikinä:
Lopulta oli kuitenkin aika lähteä, mutta ennen kuin Onnibussi starttasi kohti Tampereen auvoista satamaa, oli aikaa käydä sushilla ystävän kanssa :3
Ja viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä... 20 kapiteelia rakkaalle Harrille joka niitä pyysi



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti